Jonni Takala & Jamifox
Orkesteri
|
Jonni Takala (laulu) |
| Laulaja, Jouni ”Jonni” Takala, syntynyt 50-luvun puolivälissä, tangomusiikin kulta-aikoihin. Siviiliammatissa, eli ”oikeissa töissä” hän on työskennellyt sähköasentajana jo yli 30 vuotta. Jonni on Jamifox-orkesterin ainut alkuperäisjäsen. |
|
Reijo Kurvinen (rummut, laulu, taustalaulu) |
| Reiska on 50–luvun ”ihmelapsi”. Hän soitti Rakuunasoittokunnassa vakanssilla vuodesta 1975, josta jäi eläkkeelle 1.3.2004 täysin palvelleena Luutnanttina.
Soittanut: |
![]() |
Jari Hakuli (kitara, basso, laulu, taustalaulu) |
| Jari on 60 –luvulla syntynyt ja saman aikakauden rautalanka- ja beatmusiikista pitävä basisti/kitaristi. Hänen mielimusiikkia ovat myös 50-luvun rock´n roll ja tanssimusiikki. Orkesterissa hoituvat myös taustalaulut stemmoissa.
Soittanut: |
|
Mika Hiltunen (koskettimet, haitari, taustalaulu) |
| Mika on Kultaisen 1970-luvun loppupuolella syntynyt soittosivutyöläinen soittimenaan koskettimet ja haitari. Tarpeen vaatiessa irtoaa myös nakkibassot synasta. Kitara menee nuotiotarpeiksi tai illanistujaisiin. Mika on soittanut Jamifoxissa vuodesta 2001 lähtien.
Soittanut: |

